Karjalaiset partisaanit: Modernit sankarit

“Ne voittomme lunnaat jos kalliit lie, / niin sittenkin kesken on työmme“. Näin lauletaan Me tahdomme -marssissa, jonka kirjoitti ja sävelsi Pamrothin veljekset alunperin Akateemiselle Karjala-Seuralle, mutta toimii nykyään myös Uuden Vihan Veljien -liikkeen marssina. Kuten olemme jo pitkään juhlineet – ja tulemme vieläkin pidempään juhlimaan – kaikkia heitä jotka talvisodassa, jatkosodassa ja sisällissodassa taistelivat, niin meille tulee vielä lisää juhlittavaa. Vaikkakin Suomi ei itsessään ole suorassa sodassa, on kuitenkin jo melkein satakunta nykypäivän sankaria taistelemassa Suomen ja laajemman isänmaan puolesta. Kaikille jo entuudestaan tuttu ja maailmanlaajuisesti kuuluisa J.L. Runeberg kertoo runossa Sotilaspoika (Vänrikki Ståhlin tarinat, jälkimmäinen kokoelma, 1850), kuinka suomalaiset ovat kauan taistelleet muiden sodissa, mutta kuitenkin oman isänmaansa puolesta: “Vei Kustaa kolmas aikoinaan / jo vaarin Uttiin kuolemaan, / ja vaarin isän muistetaan / vuoks Kaarlen kaatuneen“. Venäjän vallan allakin autonomisessa Suomessa lähetettiinkin suomalaisia isänmaallisia nuoria kaukaiseen Saksaan, Venäjän viholliseen, ja heitä kutsuttiin jääkäreiksi. He harjoittelivat ja jopa taistelivat Saksan mailla ja Saksan keisarikunnan puolesta, heistä tuli sen ajan erikoisvoimia. Vuosina 1917-1918 he tulivat auttamaan Suomen itsenäistymisessä etujoukkoina (“avant-garde”). Suomen ei tarvinnut suoranaisesti taistella suuria joukkoja venäläisiä sotilaita saadakseen isenäisyytensä, mutta syystähän sisällissotaa kutsutaan myös vapaussodaksi. Venäläiset bolševikit yllyttivät ja auttoivat suomalaiset punaiset kapinaan ja suojeluskuntalaiset joutuivat häätämään viimeiset Suomessa pysyvät venäläisjoukot. Moni suomalainen kuitenkaan tuskin tuntee mitä melkein heti sisällissodan jälkeen tapahtui, toisin kuin varmasti moni meidän lukijasta jo tuntevat, eli heimosodat alkoivat. Jos jostain syystä kuitenkaan rakas lukijamme ei tunne mistä kirjoitan, niin annan lyhyen selityksen heimosodista. Suomessa nykyään tunnetusti on Pohjois- ja Etelä-Karjala, ennen toista maailmansotaa oli myös Karjalan kannas ja Laatokan Karjala.

Mutta Suomesta suoraan itään ei olekaan aluetta, joka on ollut pitkään venäläinen, vaan siellä on Itä-Karjala. Se voidaan jakaa kahteen alueeseen, jotka ovat murteeltaan ja käytännöiltään/paikalliskulttuuriltaan hiukan erilaiset, nimittäin Vienan ja Aunuksen Karjala (hupaisasti meille suomalaisille Aunuksen Karjalan, eli livvinkarjalan, murteella Aunus on “Anus”). Itä-Karjalasta kerättiin tarinat juuri Kalevalaa varten, sitä ollaan pidetty suomalaisten synnyinkotina, jossa maagiset loitsut ja runot ovat vieläkin käytössä. Sisällissodan jälkeen monet suomalaiset punaiset pakenivat raja yli Itä-Karjalaan ja auttoivat paikallisia bolševikkeja luomaan “Karjalan työväen kommuunin”. Mannerheim antoi vuonna 1918 miekkavalan: “En pane miekkaani tuppeen ennen kuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennen kuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennen kuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomen kuin Vienan Karjalastakin”. Vuosina 1918-1922 Itä-Karjala vapautettiin osittain ja toimi itsenäisenä muutamaan kertaan, mutta kuitenkin kukistui puna-armeijalle. Nykypäivänä suomalaiset, karjalaiset ja muut suomalais-ugrilaiset modernit sankarit, joita Venäjä pitää “äitimaan pettureina”, taistelevat Ukrainan asevoimissa Venäjää vastaan ja jopa itse Venäjän sisällä partisaaneina. Surullisesti kaksi heistä on jo menehtynyt: Jamal & Habara osana Karjalan Heimoryhmä “NORD”:ia. Juhlikaamme ja muistakaamme siis näitä urheita isänmaan sankareita ja nykypäivän jääkäreitä.

Artikkelin kirjoittanut: Danik
Artikkeli julkaistu: 30.05.2026
Artikkeli muokattu: 26.06.2026